Avoimet Portit -kulttuuritapahtuma pihoissa ja puutarhoissa
Kristiinankaupungissa järjestetään 12. – 13.6.2010 klo 10-18
”Avoimet Portit – kulttuuritapahtuma pihoissa ja puutarhoissa”.
Musiikkia, teatteria, taidetta, ohjelmaa lapsille, puutarhatietoutta, kukka- ja muu myynti, pihakahviloita, Kristiinankaupungin historiaa, vieranvaraisuutta ja paljon paljon muuta!
Tapahtuma järjestettiin viime kesänä ensimmäistä kertaa ja se saavutti jopa järjestäjätkin yllättäneen suursuosion. Tänä vuonna tapahtuman odotetaan kasvattavan sekä suosiotaan että kävijämääriään.
Tapahtuman ideana on, että yksityiset pihanomistajat avaavat porttinsa ja päästävät yleisön tutustumaan pihoihinsa ja puutarhoihinsa. Lisäksi pihoilla järjestetään erilaista ohjelmaa laulu- ja tanssiesityksistä taidenäyttelyihin ja lasten puuhaparkkiin. Pihanomistajat kertovat myös talojensa ja tonttiensa historiasta, ja järjestetäänpä samana viikonloppuna myös vanhojen rakennusten ylläpidosta kertova luentotilaisuus. Joissain pihoissa myydään myös kukkia ja perennoja puutarhanhoitovinkkien säestyksellä.
Rannekkeet: 6 € myydään: Luckan Kristiinankaupunki, sekä kauppatorilla tapahtuman aikana.
Järjestäjä: Avoimet portit-työryhmä
Lisätietoja: Riitta Raikio, Sivistys- ja vapaa-aikakeskus, puh. 040-508 5230, riitta.raikio[at]krs.fi
