Hyvingiensis – Omenapuupäivä

Ajankohta: 
18. 9. 2010
Paikkakunta: 
Hyvinkää

Hyvinkään kaupunginmuseo, kaupungin puistoyksikkö ja Suomen Rautatiemuseo tekevät JOY 2010 -vuoden teemallaan tunnetuksi Malus Hyvingiensis -riippaomenapuuta osana radanvarsitaajamien kaupunkikuvaa.

Malus Hyvingiensis eli rautatienomenapuu mainittiin Valtion Rautateiden keskuspuutarhan kasviluetteloissa ensimmäisen kerran vuonna 1879. Pieni mutta kestävä omenapuulajike on sittemmin levinnyt myös pohjoisempiin radanvarsitaajamiin, ja siitä on tullut tuttu puistojen ja pihojen piristäjä. Rautatienomenapuu on nykyään Hyvinkään kaupungin ja Suomen rautatielaitoksen yhteinen nimikkokasvi.

JOY-vuoden 2010 Hyvinkään päätapahtuma on Rautatiemuseon puistossa lauantaina 18.9.2010 järjestettävä Hyvingiensis – Omenapuupäivä. Päivän aikana ohjelmassa on mm. omenapuiden hoitoon liittyviä yleisöluentoja ja työnäytöksiä, esittelyjä eri omenalajikkeista sekä suosittu omenapiirakkakilpailu.

Lisäksi kevään aikana järjestetään valokuvakilpailu kukkivista omenapuista, jonka voittaja julkistetaan Omenapuupäivässä. Muita tapahtumia ovat mm. Hyvinkään keskustan omenapuukujalla järjestettävät sadonkorjuutalkoot yleisölle, sekä muiden kaupunkikuvaa elävöittävien omenapuuistutusten esittely.

Lisätietoja:
Elina Mankki, Suomen Rautatiemuseo
Hyvinkäänkatu 9, 05800 Hyvinkää
0307 25 244, elina.mankki(at)rautatie.org
www.rautatie.org