Kansalaisopistot talkoisiin kulttuuriympäristön puolesta

Kansalaisopistot ryhtyvät talkoisiin, jotta kulttuuriympäristön arvostus lisääntyisi. Moottorina on Suomen Kotiseutuliiton koordinoima Jokaisen Oma Ympäristö 2010 -kampanja (JOY).

Kansalaisopistojen liitto (KoL) on yhteistyökumppanina viime viikonloppuna Tampereella käynnistyneessä hankkeessa, jolla pyritään lisäämään kulttuuriympäristön arvostusta.  KoL markkinoi kampanjaa opistoille, jotta ne voivat rakentaa omat paikalliset opetusohjelmansa.

- Suomen Kotiseutuliitto toivoo, että kansalaisopistoissa innostutaan rakentamaan ensi vuoden aikana ainakin yksi opintopaketti. Hyvä olisi, että oppilaitokset informoisivat meitä suunnitelmistaan, liiton pääsihteeri Lassi Saressalo vinkkaa.

JOY-kampanjan tavoitteet istuvat vapaan sivistystyön valmisteilla olevan uuden lain linjauksiin. Siinä kestävä kehitys on sisällytetty työn tavoitteisiin. Lakiesitys annetaan lokakuun alussa.

Kampanjan suojelija, Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila korostaa nykypolvien vastuuta tuleville sukupolville:

- Kutakin sukupolvea tulisi arvioida sen perusteella, miten se on vaalinut kulttuuriympäristöä ja millaisen kerroksen se jättää siihen, hän muistuttaa.

Mäntsälä tallentuu valokuviin

Ensimmäisten joukossa JOY-hankkeesta on innostunut kolmen kunnan alueella toimiva Mäntsälän kansalaisopisto. Se palvelee Mäntsälän, Pukkilan ja Pornaisten asukkaita.

- Aiomme toteuttaa kursseja, joilla tallennetaan valokuviin kulttuuriympäristöjä nykytilassaan. Samaan yhteyteen sopivat keskustelu ja analysointi siitä, millaisia jälkiä ihmiset ovat jättäneet kulttuurimaisemaan, ja millaisen jäljen me jätämme, rehtori Airi Pekkala-Mäkitalo sanoo.

Vanhan Porvoontien varressa sijaitseva opistotalo kuulunee luonnostaan tallennettaviin kohteisiin. Kansalaisopisto toimii vuonna 1935 rakennetussa Mäntsälän entisessä kunnantalossa.  Opistolle se kunnostettiin vuonna 1996.

- Opistotoiminnalla on arvokkaat puitteet kulttuuriympäristössään, rehtori toteaa.

Ideat jakoon joulukuun seminaarissa

JOY näkyy Mäntsälässä jo kevään opetusohjelmassa, mutta rehtori sanoo kampanjan painottuvan syksyyn 2010.

- Ja onhan asia niin tärkeä, että se näkyy meillä koko ajan, hän lisää.

Mäntsälän kansalaisopisto kaavailee toteuttavansa kampanjaa yhdessä kotiseutuyhdistysten ja kulttuuriseurojen kanssa. Yhdessä muiden kansalaisopistojen kanssa se pääsee ideoimaan opetusohjelman sisältöjä joulukuun alussa Helsingissä pidettävässä opistojen hankeseminaarissa.

Lähde: http://www.sivistys.net/uutiset/kansalaisopistot_talkoisiin_kulttuuriympariston_puolesta.html