KOTINIITTY.NET -sivustot auttamaan yhdistyksiä maisemanhoidon tukien haussa
Varsinais-Suomen perinnemaisemayhdistys on avannut 1.4.2010 sivuston, jossa esitellään käytännönläheisesti Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman ympäristönhoitoon tarjoamia mahdollisuuksia.
Sivustolla on esitelty Varsinais-Suomen perinnemaisemayhdistyksen oman hoitokohteen avulla, miten tukea haettiin ja minkälaisia kokemuksia tukijärjestelmästä on saatu.
Sivuille on koottu myös ohjenuora, jonka avulla maisemanhoitoa aloitteleva yhdistys pääsee hankkeessaan liikkeelle, osaa löytää oikeat organisaatiot, joilta saa neuvoja sekä pystyy suoriutumaan tukihakuun liittyvästä, alkuvaiheessa joskus haasteellisestakin, paperityöstä. Lisäksi olemme koonneet joitakin esimerkkejä, miltä hoitoa vaativat kohteet voisivat näyttää ja mitä toimenpiteitä niillä kannattaisi tehdä.
Kotiniitty.net -sivuston tarkoituksena on aktivoida yhdistyksiä hoitamaan erityyppisiä perinne- ja kulttuurimaisemia sekä perustamaan kosteikkoja.
Leader-toimintatavan kautta hyvin monentyyppiset yhdistykset voivat hakea tukea maisemanhoitotyöhön ja monimuotoisuuden ylläpitoon. Yhdistykset eivät ole vielä osanneet juurikaan hyödyntää tätä mahdollisuutta. Suomi on yhdistyksien luvattu maa ja pullollaan pusikoituvia näkymiä ja katoavia ketokasveja, joten nyt tuumasta toimeen! Tutustu aiheeseen:
www.kotiniitty.net
Sivun toteuttamista on rahoittanut ympäristöministeriö. Sivun sisällön tuottamisesta vastaa Varsinais-Suomen perinnemaisemayhdistyksen hallitus ja visuaalisen ilmeen teknisestä toteutuksesta Teija Tiitinen.
Erityistuista ja sivuston sisällöstä lisätietoja antavat:
Yhdistyksen puheenjohtaja (Kotiniitty.net-sivuista ja yleistä yhdistyksen
toiminnasta)
Kimmo Härjämäki 040 519 6545
kimmo.harjamaki[at]gmail.com
Yhdistyksen sihteeri (Erityistukiasiat)
Eriika Lundström 040 717 8797
eriika.lundstrom[at]vsperinnemaisemat.net
Yhdistyksen taloudenhoitaja (Tarkempia tietoja omasta hoitokohteestamme)
Eija Hagelberg 0500 609 526
eija.hagelberg[at]gmail.com
