Kulttuuriperintöjulistuksella vaikutetaan päätöksentekijöihin

Tiedote 4.10.2010

Kulttuuriperintöjulistuksella vaikutetaan päätöksentekijöihin

JOY-kampanjaan liittyvä, kaikkien kampanjaan ilmoittautuneiden allekirjoitettavissa oleva Kulttuuriperintöjulistus pyrkii vaikuttamaan päätöksentekoon. Nyt jo yli 60 yhteisön allekirjoittamassa julistuksessa vaaditaan, että vastaisuudessa päättäjät ottavat mm.
kaavoituksessa entistä vahvemmin huomioon kulttuuriperinnön vaalimisen.

Julistus alkaa seuraavasti: ”Me allekirjoittaneet kansalaisjärjestöt haluamme toimia Suomen yhteisen kulttuuriperinnön arvostuksen lisäämiseksi. Vaalimme samalla arkisen elinympäristömme sisältämiä arvoja asukkaiden elämän laadun turvaamiseksi, rikastuttamiseksi, nuorten ja lasten minuuden rakennuspuiksi sekä tulevien sukupolvien hyödyksi ja iloksi.”

Julistus ohjeineen on saatavilla pdf-muodossa osoitteessa http://www.joy2010.fi/joy-kampanjan-julistus. Toivomme kaikkien kulttuuriympäristökampanjan henkeen sitoutuneiden järjestöjen tutustuvan julistukseen ja niin halutessaan allekirjoittavan sen. Allekirjoitetut julistukset kootaan kansiin ja luovutetaan JOY-vuoden päättötilaisuudessa 16.12. päättäjille.

Toivomme, että vuoden 2010 lopussa voimme kertoa satojen yhteisöjen allekirjoittaneen julistuksen. Suomen kulttuuriperinnön vaaliminen on jo perustuslakimme antamana velvoitteena tärkeä osa kansalaistoimintaa.

Lisätietoja:
Liisa Tarjanne, Suomen Kotiseutuliiton ympäristöjaosto
liisa.tarjanne[at]saunalahti.fi, puh. 050 337 6917

joy[at]kotiseutuliitto.fi