Matkalla maisemaan on Suomen paras maisemahanke

JOY-kampanjassakin mukana oleva "Matkalla maisemaan" on Suomen paras maisemahanke

Suomen paras maisemahanke kunnostaa radanvarsien perinnemaisemia. Kansalaisten ja yrityksen yhteishankkeesta palkittiin Suomen luononsuojeluliitto ja VR.

Ympäristöministeriö haki keväällä käynnistyneessä kilpailussa Suomen edustajaa kilpailemaan Euroopan neuvoston maisemapalkinnosta. Lokakuussa Kansallismuseossa järjestetyssä maisemasymposiumissa esiteltiin kilpailuun osallistuneet hankkeet ja palkittiin ministeri Paula Lehtomäen johdolla niistä kolme parasta. Voittajahanke Matkalla maisemaan edustaa ensi vuonna Suomea kilpailussa Euroopan neuvoston maisemapalkinnosta.

Yhteistyötä perinnemaisemien puolesta

Vuonna 2008 käynnistyneessä Matkalla maisemaan  – luonnollisesti  hankkeessa SLL:n piiriverkosto on VR:n tuella hoitanut perinnemaisemia eri puolilla Suomea. Uhanalaisten lajien elinympäristöjä radanvarsilla sekä muita kulttuurihistoriallisesti arvokkaita kohteita raivattiiin ja niitettiin yhteensä 67 paikassa pääasiassa talkoovoimin. Matkalla maisemaan -hanke on  koordinaattori Tanja Siippaisen mukaan jo tuottanut merkittäviä tuloksia maisemien avautuessa ja kohteiden biologisen monimuotoisuuden lisääntyessä.

>> Lue koko uutinen Rakennusperinto.fi -palvelusta