Savo-Karjalan vuoden 2010 paikallismuseo on Liperin maatalousmuseo
Pohjois- ja Etelä-Karjalan sekä Etelä- ja Pohjois-Savon maakuntamuseot ovat valinneet ensimmäistä kertaa Savo-Karjalan alueen vuoden paikallismuseon.
Liperin-seuran ylläpitämä Liperin maatalousmuseo palkittiin ensimmäisenä Savo-Karjalan alueen paikallismuseona vuonna 2010. Elokuun 4. päivänä järjestetyssä tilaisuudessa puhuivat museon edustajien ohella Iiris Heino Joensuun maakuntamuseosta ja Jukka Luoto Lappeenrannasta.
Liperin Osuuspankki ojensi tilaisuudessa Liperi-Seuralle 500 €:n palkintoshekin.
Palkitsemisen perusteena on pitkäjänteinen työ lasten ja nuorten parissa. Liperin Leipäpäivien yhtenä ohjelmana on ollut jo vuosia maaseutumuseoon tutustumisen kaikille kunnan 7-luokkalaisille. Lisäksi Liperissä on järjestetty kesäisin lapsille heinäkuun viimeisellä viikolla lasten museopäivä. Tänä vuonna päivän nimi oli Perheen perinnepäivä, mutta edelleen lapset olivat ohjelman keskiössä.
Liperi-Seura on alusta alkaen koonnut esineitä, joilla on paikallinen alkuperä tai jotka liittyvät liperiläiseen elämään vuosikymmenien, jopa vuosisatojen ajalta. Seuran ahkeran talkootyön tuloksena on syntynyt laaja Penttilän museoalue kirkonkylän kupeeseen. Liperin maaseutumuseon kokoelmaa on kartutettu vuodesta1960 lähtien. Maaseutumuseon kokoelmassa on esineitä maidonkäsittelyn eri vaiheista, karjanhoidosta ja viljanviljelystä.
Kunniamaininnat
Kunniamaininnat saavat Vanha-Rantalan talomuseo Pertunmaalla ja Nuijamaa seura. Valinta olisi varmaan voitu yhtä hyvin kohdistaa Pertunmaan talomuseoon. Museoon ovat tutustuneet 2000-luvun puolivälistä lähtien keväisin 5.-6. luokkalaiset sekä päiväkodit. Lasten leikki-iltapäivät järjestetään nyt jo viidentenä kesänä ja lasten lauluilloissa on menossa puolestaan neljäs vuosi peräkkäin.
Etelä-Karjala voi vain miettiä, missä maakunnan museossa on ollut yhtä aktiivista koululaistoimintaa. Nuijamaa on kunta, jota ei enää pitkään aikaan ole ollut olemassa ja sen museokin on elänyt hiljaiseloa, vaikka se hallinnollisesti kuuluu Lappeenrannan museoiden yhteyteen. Museota on pitänyt hengissä Nuijamaa-seura varttuneelle väelle tarkoitettuine lauluiltoineen. Kiitoksen ansaitsevaa on ollut viime vuosien toiminta. Vähenevien maksavien asiakkaiden tilalle ovat tulleet koululaiset. Heille vuoden 1939 kuvaavan pitäjänmakasiinimuseon anti on jotain heidän elämästään tykkänään poikkeavaa ja vierasta. Tämän ja monen muunkin pienmuseon kohtalonkysymys on juuri se, pystytäänkö museot ja museokäynnit tekemään osaksi aikuisiksi varttuvien nuorten elämää.
Lisätietoja:
Iiris Heino, amanuenssi
Pohjois-Karjalan museo
050-351 8608
