KILPAILUKUTSU: Suomen paras maisemahanke
Ympäristöministeriö etsii valtakunnallisella kilpailulla Suomen parasta maisemahanketta. Kilpailu käynnistyy nyt toista kertaa. Sen voittajasta tulee Suomen ehdokas Euroopan neuvoston maisemapalkinnon saajaksi.
Palkinto liittyy Eurooppalaiseen maisemayleissopimukseen, johon Suomi liittyi vuonna 2006. Maisemapalkinto on tunnustus toimista, jotka tähtäävät oman alueen maisemien suojeluun, hoitoon tai suunnitteluun, ja jotka voivat toimia esimerkkinä koko Euroopan alueella. Maisemayleissopimus koskee arvokkaiden maisemien ohella myös arkiympäristöjä ja huonolaatuiseksi muuntuneita maisemia niin maaseudulla kuin taajamissa.
Kilpailuun voivat osallistua kansalaisjärjestöt sekä paikalliset tai alueelliset viranomaiset, jotka ovat onnistuneesti suojelleet, hoitaneet tai suunnitelleet maisemia ja siten edistäneet maisemayleissopimuksen tavoitteita.
Palkinto myönnettiin ensimmäisen kerran vuonna 2009. Tuolloin Suomea Euroopan neuvoston kilpailussa edusti Hämeenkyrön kansallismaiseman kolmen hankkeen kokonaisuus.
Kilpailuaika päättyy 30.8.2010 mennessä. Ympäristöministeri Paula Lehtomäki julkistaa kansallisen kilpailun tulokset 12. lokakuuta Helsingissä järjestettävän maisemasymposiumin yhteydessä.
Lisätietoja:
Ympäristöneuvos Tapio Heikkilä, ympäristöministeriö,
tapio.heikkila[at]ymparisto.fi, puh. 050 594 7515
Kilpailun koordinaattori Mervi Koskinen
mervikos[at]gmail.com, puh. 050 343 9494
