Syysretkellä 12.9.2010 tutustutaan Håkansbölen kartanoon ja vantaalaiseen rakennettuun ympäristöön

Ajankohta: 
12. 9. 2010
Paikkakunta: 
Vantaa

Syysretkellä 12.9.2010 tutustutaan Håkansbölen kartanoon ja vantaalaiseen rakennettuun ympäristöön

Vantaa-Seuran kokopäivän syysretki on tänä vuonna sunnuntaina 12.9.2010. Retkellä tutustumme Vantaan maisemiin Euroopan rakennusperintöpäivien teemalla Rakennettu ympäristö. Retken oppaana toimii Vantaa-Seuran puheenjohtaja Jukka Hako.

Tutustumme retken aikana muun muassa rakentamiseen Lammaslammen kupeessa Pähkinärinteen asuinalueella ja Tammiston luonnonsuojelualueeseen. Retken pääkohde on Håkansbölen kartano sitä ympäröivine puistoineen. Kartanoa kunnostetaan edelleen eikä se ole yleensä auki yleisölle.

Kaupunginmuseo on kuitenkin luvannut raottaa meille kartanon ovea. Pääsemme museon oppaan johdolla tutustumaan kartanon sisätiloihin. Kierroksen päätteeksi tutkimme, miten vanha ja uusi kohtaavat Korson keskustassa. Mikäli sää suosii retkipäivää, ohjelmaan mahtuu vielä pari kolme rakennettua puisto- ja ympäristökohdetta.

Retki ei ole tavanomainen bussiretki, jossa kierrellään eri puolilla kaupunkia. Tarkoitus on tutustua kohteisiin jaloitellen. Retki on siis oiva ulkoilumahdollisuus, vaikka kävelymatkat eivät ole pitkiä.

Retki alkaa klo 9.00 ja päättyy noin klo 16.00. Bussin kyytiin pääsee Tikkurilan asemalta klo 9.00 ja Martinlaakson asemalta klo 9.30. Retki päättyy Tikkurilaan n. klo 15.30 ja Martinlaaksoon n. klo 16.00. Retken hinta on 49 €, Vantaa-Seuran jäseniltä 45 €. Keittolounas (lohikeitto) sisältyy hintaan.

Ilmoittautumisaika päättyy 31.8.2010. Mainitsethan ruoka-allergioista ilmoittautumisen yhteydessä! Retkimaksu maksetaan Vantaa-Seuran tilille Nordea 207521-11255 perjantaihin 3.9.2010 mennessä.

Varaa paikkasi jo nyt!
Ilmoittautumiset: Susanna Eklund
gsm 050 443 4040 (arkisin klo 10-14)
susanna.eklund[at]vantaaseura.fi