Tulikukkien laakso - Valokuvia Askalankosken perinnemaisematalkoista

Nika Potinkara: TULIKUKKIEN LAAKSO
Valokuvia Askalankosken perinnemaisematalkoista

Paimion Askalankosken leiritalolla la-su klo 12-15 ajalla 10.7.-15.8.
Järjestäjä: Paimion seudun ympäristöyhdistys.
Kutsu: Tervetuloa näyttelyntekotunnelmiin pe 9.7. klo 13 lähtien ja/tai avajaisiin la 10.7. klo 12
 

Paikasta:
Paimion Askalankosken perinnemaisemassa aika kulkee kehänä kevättalkoista ketoleirin kautta tulileiriin. Liikkeelle lähdettiin kesällä 1993. Lounaissuomalainen, savilaaksoon uurtunut jyrkkäpiirteinen maisema on jo muodoiltaan vaikuttava. Sen aarteita ovat upeat katajaiset rinnelaitumet ja ihmisen pitkään jatkuneesta toiminnasta kertovat kasvit. Täältä löytyy esimerkiksi rautakauden koskikalastuksesta kertova näyttävä tummatulikukka sekä muita rautakauden muistoja – ravinto-, mauste- ja lääkekasveja. 

Paimion seudun ympäristöyhdistyksen ylläpitämä Askalankosken leiritalon ympäristö on Suomen merkittävimpiä ja tunnetuimpia perinnemaisemakohteita. Sen merkittävyys johtuu osittain siitä, että yhdistys on sitkeästi ja sitoutuneesti hoitanut sitä vuodesta toiseen. Perinnemaiseman hoidossa on tärkeää maiseman pitäminen avoimena. Se tapahtuu raivaamalla, niittämällä ja haravoimalla. Työtä tehdään vapaaehtoisvoimin. Pakollisia menoja rahoittaa Ely-keskus sekä Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri.

Näyttelystä:
Yhdistyksen tukikohta on noin satavuotias Askalankosken leiritalo, joka on aiemmin oli sahanomistajan, sittemmin voimalanhoitajien asuintalo. Talosta on muodostunut tärkeä näyttelypaikka, jonka näyttelyissä aina jotenkin yhdistyy taide ja luonto.

Uusin näyttelynpitäjämme Nika Potinkara on yhdistyksen oman toimijajoukon ohella varmaan ahkerimpia leiriläisiä: hän on osallistunut Paimion seudun ympäristöyhdistyksen järjestämille Askalankoski-leireille melkein joka vuosi vuodesta 1994 alkaen. Nika on koonnut lähivuosien kuva-arkistoistaan kiintoisan kuvakoosteen, pääosissa laakson perinnemaisema ja sen ylläpitämiseksi tehtävä työ. Näyttelyn nimessä tulikukka viittaa paitsi muinaiskasviin myös tuleen – syksyn tulileireihin, jotka innoittavat kuvaajaa erityisesti.

Leirivuosien aikana lukiolaisesta on kasvanut filosofian maisteri, etnologi. Ehkä Askalankosken perinnemaisemallakin on ollut oma merkityksensä uraan? Tällä hetkellä hän osallistuu etnologian tohtorikoulutukseen Jyväskylän yliopistossa, mutta valokuvaaminen on säilynyt tärkeänä osana elämää.

Aiempi valokuvanäyttely "Pohjoisen juhla Lovozerossa" oli esillä Inarissa elokuussa 2009 ja Jyväskylässä helmikuussa 2010. Kuvia on julkaistu mm. muutamissa kirjoissa.

Näyttelyn valmistamista on tukenut Suomen Luonnonsuojelun Säätiö.
Näyttely on avoinna lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12-15 alkaen avajaisista la 10.7. Viimeinen näyttelypäivä on su 15.8. Sunnuntaisin myös ketokahvia ulkopenkeillä, sateen sattuessa ’köökissä’.

 

KETOLEIRI 20.-25.7.2010

Yhdistyksen kesätoimintaan kuuluu päivystysten, näyttelyn ja sunnuntaikahvilan lisäksi Ketoleiri (ti-su 20.-25.7.). Silloin ympäröivää perinnemaisemaa hoidetaan esihistoriallisilla menetelmillä (niittäminen viikatteella, haravointi, riukuaitojen teko) ja nykykeinoin (niittoleikkuri ja muut pärisevät laitteet).

Leiriin voi tutustua ke-la 21.-24.7., kun soittelee etukäteen.

Keskiviikkona 21.7. klo 15 on pieni juhlahetki: Maatiainen ry luovuttaa Vuoden Perinnemaisema -kunniakirjan tunnustukseksi yhdistyksen tekemästä työstä. Tervetuloa!

Ajo-ohje:
Paimion keskustan ainoista liikennevaloista Sähköyhtiöntietä pohjoiseen (nimi vaihtuu matkan edetessä Tarvasjoentieksi) noin 6 km. Vasemmalle jokilaakson suuntaan viitat ’Askalan voimala’ ja ’Voimalantie’. Tätä tietä laakson pohjalle noin 1,5 km. Loppupäässä jyrkkä alamäki, joka ajetaan alas asti (älä käänny kesken mäkeä patosillalle!). Iso P-paikka laakson pohjalla voimalan luona. Siitä jokiuoman yli riippusiltaa pitkin, matka P-paikalta 100 m.

Yhteystiedot:
Viri Teppo-Pärnä, pj/ Paimion seudun ympäristöyhdistys
puh. 050 528 0670, viri.teppo-parna(at)kolumbus.fi
Nika Potinkara, puh. 050 446 8468, nika.potinkara(at)yahoo.com