Tuusula - vanhaa, uutta ja tulevaa
Tapahtumapaikka: Ilmatorjuntamuseo
Lähiosoite: Klaavolantie 2, Tuusula
11.9.2010 klo 13.00-15.00
Tapahtuman teemana on sekä Jokaisen Oma Ympäristö että uuden ja laajan Rykmentinpuiston alueen kaavoitus. Tapahtuma tarjoaa kuntalaisille tilaisuuden sekä tutustua kaavaan että lausua tai kirjoittaa omat ajatuksensa Rykmentinpuiston alueen kehittämisestä. Tuusulan kunnan kaavapäällikkö Kaija Hapuoja kertoo tilaisuuden alussa kaavan yleisilmeen jonka jälkeen kansanedustajat Antti Kaikkonen, Merja Kuusisto ja Eero Lehti kertovat näkemyksiään alueen kehittämisestä. Tämän jälkeen sekä kuntalaisilla että alueen yhdistyksillä on tilaisuus kertoa näkemyksensä Rykmentinpuiston kehittämisestä joko suullisesti tai kirjallisesti. IT-museon kahviossa tarjotunn kahvin ja munkin jälkeen seuraa Hyrylän keskutaa lähimpänä olevan kaava-alueen kävellen tapahtuva esittely.
Tilaisuus ja tarjoilu on maksuton.
Lisätietoja: Tuusula-Seura
Pertti Seuna, 040 4100890 / pertti.seuna[at]saunalhti.fi
