Uudenmaan rahasto jakaa avustuksia kulttuuriympäristöhankkeille
Uudenmaan rahaston apurahojen hakuaika on 10.1.-10.2. Apurahoja haetaan sähköisessä hakujärjestelmässä.
Uudenmaan rahasto on uusmaalaisen taiteen ja kotiseututyön tukija. Taiteen apurahoja voivat hakea kaikkien taiteenalojen edustajat. Kotiseututyön hankkeet voivat olla sekä tieteellisiä tutkimuksia että harrastuspohjaisia, yksityisten henkilöiden tai yhteisöjen toteuttamia.
Rahasto myöntää apurahoja tieteelliseen tutkimukseen vain, jos se liittyy uusmaalaiseen kotiseututyöhön. Väitöskirjoja ja perusopintoja ei tueta.
Erityisapurahana vuonna 2010 myönnetään maakunnallisesti merkittäviin, tavanomaista suurempaa rahoitusta vaativiin kulttuurihankkeisiin 30.000 euroa yhtenä tai kahtena apurahana.
2010 on Kulttuuriympäristö-teemavuosi. Uudenmaan rahasto pyrkii erityisesti huomioimaan apurahojen jaossa kulttuuriympäristöön liittyvät hankkeet.
Vuosijuhlassa Raaseporin Fiskarsissa tiistaina 18.5.2010 jaetaan 656.000 euroa.
