Blogi
MUSTA JÄÄ
Lähimuinaisuudessa arkkitehdit piirsivät mustalla tushilla valkealle paperille. Kai siksi taloista tuli mustavalkeita, tai ehkä pelkän tottumisen ja värityksen helppouden vuoksi. CAD toi suunnitelmiin värit, tai ainakin ns. räikeänharmaan eri sävyt. Arkkitehdin 'virkapukukin' on perinteisesti ollut tasamusta, monen muun taiteenlajin vastaavan vaateparren lailla. Goottia, goottia siis - tavallaan.
Nyt tuntuvat mustanpuhuvat mollisävyt taas tunkeutuvan arkkitehtuurin muoteihin. Tervattuja taloja tehtiin jo jugendin aikaan, kuusikymmentäluvulla vedettiin suorakulmaisiin panelirasioihin mustaa pinotexiä ja nyt saadaan ns. graafisesta betonistakin mukavan mustaa, harmain hieroglyfein.
Kun tämä musta aalto yhdistyy liki jokaista arkkitehtipolvea riivaavaan uskoon luonnonlakien alistamisesta omalle ilmaisulle, on taas käsillä tilaisuus jäädä historiaan, uutena harha-askeleena, mutta entisin askelkuvioin.
Oman polveni rakennettua kulttuuriperintöä olivat tasakattoiset, räystäättömät ja ilman sokkeleita rakennetut standarditalot ylen elegantein minimirakentein ja tiukoin minimitiloin. Kosteus on nyt tehnyt tehtävänsä, fysiikan ja biologian lakeja lahjomattomatta noudattaen. Noista syistä aiheutuneesta kansallisesta homeprojektista on vasta pintaa raapaistu. Syylliset istuvat silmät harittaen eläkkeellä tai lojuvat jo lahoamassa nurmen alla.
Miksi kokemus ei ole kulttuuriperintöä? Miksi arkkitehdit opetetaan edelleenkin halveksimaan luonnonlakeja ja yököttelemään kansan makua ja sukupolvien kokemusta?
Kauniilla kelillä synkkiä mietteitä, arkkitehtuurilehtiä selaillessa.
Heikki Kukkonen 22.7.2010
Kirjoittajasta
Arkkitehti Heikki Kukkonen
on rakennetun ympäristön
suunnittelija, tutkija ja opettaja,
nyt eläkepäivinään maailman-
parannuksen harrastaja.
Hän toimii Suomen Kotiseutuliiton
hallituksen puheenjohtajana.
Vanhemmat kirjoitukset
Ilmoittaudu mukaan
|
|
Kommentit
Heh, nyt tuli provosoivaa tekstiä . Uskaltaudun kommentoimaan, olematta arkkitehti. Tai just siksi..
Kokemus tietysti on kulttuuriperintöä. Mutta ehkä on niin, ettei kulttuuriperintöä kaikissa ulottuvuuksissaan sittenkään haluta ottaa huomioon. Kulttuuriperinnön vaalijatkin saatavat juuttua vain materiaan, olevaan aineelliseen kulttuuriperintöön, eivät niinkään osaamiseen, tietoon, taitoon tai kulttuuriin sen takana. Tai ei ajatella, että tuota kulttuuria voi uudistaa. Tässä suhteessa tilanne on minusta kohentumassa, esimerkkinä vaikka Talonpoikaiskulttuurisäätiön viime vuosien operaatiot.
Tilanne voi osaltaan johtua siitäkin, että luovuus ja innovatiivisuus sekä kulttuuriperinnön huomioiminen ja hyödyntäminen (yhä vaan) nähdään toisilleen vastakkaisina. Missään ei ole säädetty, että näin on tai tarvitsisi olla. Käynti vaikkapa Fiskarsissa olevassa puunäytteyssä kertoo aivan toista.
Yhtenä syynä voi olla yhä hienon funkiksen ja sen jälkeläisten raskas (?) perintö, johon aina vaan kasvamme.
Rakennusperinnön (tai oikeastaan: rakentamisen perinnön) hyödyntäminen, ympäristökulttuuri, hyvä rakentaminen, ekologinen rakentaminen lienevät kaikki yhdistettävissä yhdeksi kokonaisuudeksi. Sen peräänhän tuossa kuulutat.
Kirjoita uusi kommentti