Houkuttelevat kirkon kulmat

Miltei jokaisella kotomaamme paikkakunnalla kirkko ja sen ympäristö kuuluvat kulttuuriympäristöjen harvalukuiseen joukkoon. Keskiaikaiset harmaakivikirkkomme ovat kaikki merkittyjä valtakunnalliksi arvokohteiksi.

Kulttuuriympäristöjen piintyneinkin halveksija tunnustaa kirkkorakennuksen arvon, vaikka nuristenkin. Useimmiten kirkko on kylän vanhin rakennus, monesti myös sen ensimmäinen kivitalo. Suurin ja korkeinkin moni kirkko on - ja siksi myös maisemallisesti hallitseva. Kirkon ympärille on vuosisatojen saatossa kasvanut paikkakunnan ensimmäinen puisto, kirkkotarha. Samalla se on näkyvä viesti meitä edeltävistä miespolvista, hiljainen muistojen puutarha.

Siksi kirkkoa on aina ympäröinyt, tunnustuksista riippumatta, helposti tunnistettava pyhän läsnäolo, tai ainakin henkisyyden ilmapiiri. Tuolle hengelle on kauan suotu tilaa, vapaata maata, ilmaa ja maisemaa.

Viime vuosikymmeninä ajat ovat muuttuneet, tässäkin suhteessa. Kirkon hengitystilaa on kutistettu ja sen arvoasema on taantunut, maallistuneessa maailmassa kaiketi. Kirkkojen ympäristöt ovat muodostuneet toinen toistaan villimpien kaavoitushankkeiden temmellyskentiksi ja uudisrakentamisen himoituiksi sijoituspaikoiksi. Tämä on tapahtunut hämmästyttävän usein seurakunnallisten päättäjien myötävaikutuksella.

Mistähän nousee se Don Camillo, joka yhdessä viisaiden kannattajiensa kanssa rohkenee käydä julkiseen kulttuuritaistoon kirkkorakennusten elintilan puolesta, rahanhimoista kaavoitusta ja sivistymättömiä rakennushankkeita vastaan? Nykyään nuo ainokaiset Camillot näyttävät olevan valistuneita eläketätejä. Heidät on äijäenergialla liian helppoa leimata hurahtaneiksi ja nykymaailmasta toivottomasti vieraantuneiksi harrastelijoiksi.

Mitähän miettii kansankirkko?

Heikki Kukkonen 29.5.2010

Kommentit

Miespolvien lisäksi nuo paikat ovat viesti myös naispolvista - siis sukupolvista, eikö niin :-)

No, asiaan. Myös muu kuin maallistuminen vaikuttaa kirkkojen hengitystilan kaventumiseen. Luulen, että usein samat tahot, jotka korostavat ainakin puheissa kirkon tai kristillisten arvojen merkitystä, ja ovat ehkä mukana seurakuntienkin päätöksenteossa, ovat kunnissa päättämässä kaavoista ja rakentamisesta kirkkojen lähiympäristöissä. Siellä muita arvoja priorisoiden?

Totta, että lyhyen aikavälin taloudelliset arvot vaikuttavat, kovin suuresti. Rakennuhankkeet, jotka eniten heikentävät kirkkojen ympäristöä ovat usein liikerakennuksia. Niiden mittakaava kilpailutilanteissa ja muutenkin tuntuu vaan kasvavan; näin tekee niin osuuskauppa- kuin k-kauppaväki? Ja pysäköintialueiden asfalttikentät vaan laajenevat.

Poikkeuksiakin on. Museoviraston rky-sivuilta voi hakea niitä taajamia ja kirkonkyliä, joissa kokonaisuuksien arvojakin on osattu vaalia - tai joissa kasvupaineet ovat pienempiä.

Kaupungit näyttävät (yllättäen?) olevan kirkoille helpompia paikkoja - tiiviissä ja vakiintuneessa ympäristössä niiden asema ei juurikaan muutu tahi heikkene.

Kirkkojen lähiympäristön vaalimiseen on vuosikymmenten varrella, viime vuosinakin, koottu ja tehty paljon hyödyllistä aineistoa - vai mitä, Harri Palo, Eero Raatikainen ja Antti Pihkala Kirkkohallituksessa. Sitä hyödyntämään tarvittaan useampi kuin yksi Don Camillo. Seurakuntien olisi hyvä olla valppaampia kuin ne tavallisesti hoksaavat olla.

Hi there, I was wondering whether you offered any advertising possibilities on your website? I have a friend who is looking to promote his new website.

You can prepare for your project management exam by spending weeks reading books, or you can simply get the PM PrepCast. This training course was created by a project management expert who has had several years of experience in the field of project management and PMP training.

Terve Mikko,

vaikeapa olisi olla kanssasi eri kannalla tässä asiassa.

Se Donna Camillo taitaa maaseutuoloissa aika usein olla ainoa huutavan ääni korvessa, jos pipliaaninen vertaus saalitaan, kirkkojenkin elintilaa puolustamassa. Niiden ongelma on varmaan juuri se iso ilmatila, jota ne ovat vuosisatoja tottuneet hallitsemaan. Se avaruus on vaan niin sykähdyttävä viesti menneiltä sukupolvilta, usein oleellisempi osa itse rakennusta kuin kaupunkien säädellyissä oloissa konsanaan, kuten varmaan minua paremmin tiedät.

Heikki Kukkonen

Kirjoitus on aina yhtä ajankohtainen. Juuri parhaillaan kiistellään Taivassalossa seurakuntatalosta, jota ollaan rakentamassa vanhan kivikirkon kulmalle, ja ei ole kauaa, kun jossainpäin oltiin rakentamassa markettia ihan kirkon nurkalle.

Myös Helsingissä Töölön kirkon viereen ahtaalle puistotontille suunnitellaan uusia seurakuntatiloja. Näyttää siis siltä, että seurakunnat itse ovat suurin uhka kirkonmäen maisemille. Senaatintoria puolestaan ollaan kaupungin toimesta elävöittämässä markkinapaikaksi, vaikka sellainen löytyy jo korttelin toiselta puolelta.

Taivassalossa julkistetaan sunnuntaina 11.7. suunnitelmat uuden seurakuntatalon suunnitelmat aivan keskiaikaisen kirkkomme viereen saaristokallio räjäyttäen, jotta sinne saataisiin ruumishuone juhlatilan alle!
Toivottavasti pystymme naisenergiallamme saamaan aikaiseksi rakentavan keskustelun, jossa kyseenalaistetaan suunnitellun massiivisen rakennuksen rakennussuunnitelmat. Suunnittelu pitäisi saada aloitetuksi uudelleen alusta ottaen huomioon saaristolaisuuteen paremmin sopiva rakentaminen todella tarpeellisiin rakennuksiin/rakennusten kunnon kohentamiseen.

Kirjoita uusi kommentti

The content of this field is kept private and will not be shown publicly.