Kallista tekohengitystä – ja turhaa

Vastikään saimme lukea Helsingin Sanomista uusimmista pääkaupungin puuhasteluista. Kyse oli meidän kaikkien suomalaisten yhteisen kansallistorimme, Senaatintorin, ”elvyttämisestä”. Vastenmielinen sana. Henkitoreissaan kituvia elvytetään, mutta hyväkuntoiselle sellaisesta hoidosta on pelkkää harmia.

Melkein puoli miljardia mummonmarkkaa reippaan nuorukaisen virkistykseen tuntuu mielettömyydeltä, varsinkin kun kohteena on eräs kulttuuriperintömme empire-ajan helmistä. Jos tuolla summalla saadaan lisää mutkia raitiotiehen, torin varjoisimpaan kohtaan kesäterasseja ja yksi kadunpätkä ravintolakaduksi, on tulos kovin laiha, varsinkin kaupallisuuden alttarille uhrattuna - ja näinä kurjistuvien palvelujen aikoina.

Senaatintori on harvinainen rauhan ja pysyvyyden tyyssija melskeisessä ja yhä enemmän visuaalisesti kirkuvassa Helsingin keskustassa. Kauppatorin kulmilla, heti nurkan takana on sitäkin enemmän eloa vauhtia kaipaaville.

Suurtori, kuten sen nimi minun lapsuudessani kuului, on parhaimmillaan erilaisten tunteita ja iloa nostattavien suurtilaisuuksien kansallisena päänäyttämönä, hengen, politiikan ja sivistyksen temppelit totisina kulisseinaan. Kaljaterassien eloisuutta se miljöö ei todellakaan kaipaa.

Pääkaupungin keskusta vilisee erinomaisia kohteita, joihin tuon summan voi hyvin tuloksin, mutta kulttuuriperintöä tuhoamatta upottaa, jos Helsingillä kerran on millä mällätä.

Tässä hankkeessa näkyvä täydellinen tyylitajun puute on paraatiesimerkki siitä sivistystason kohottamisen tarpeesta päättäjien ja virkamiesten keskuudessa, johon JOY-kampanjan kärki on suunnattu.

Helsingille hankittu tuleva design-pääkaupungin kunnianimi ei oikeuta piittaamattomaan ympäristöterrorismiin, vaan pikemminkin se velvoittaa ymmärtämään myös pysyvyyden arvon, varsinkin tällaisessa lopulta kokolailla nuoressa kaupungissa kuin Helsinki on.

Heikki Kukkonen, 10.3.2010