Jorma Ollilan puhe 16.12.2010

”Sato talteen”
JOY-kulttuuriympäristökampanjan päättäjäiset 16.12.2010

Avauspuheenvuoro
Jorma Ollila

Hyvät kuulijat,

Nyt päättymässä olevasta kampanjavuodesta näyttää muodostuneen mittava kansanäänestys kulttuuriympäristöjen puolesta. Kuusisataa ruohonjuuritason tilaisuutta vuoden mittaan muodostavat vakuuttavan näytön siitä, että kansalaismielipide pitää suuressa arvossa omaa kulttuuriperintöään. Kyse on samalla sen ympäristövastuun tunnustamisesta, jonka perustuslakimme kansalaisille asettaa. Voidaan sanoa, että kulttuuriympäristöjä pidetään henkisenä yhteisomana, niin yksityisessä omistuksessa kuin useimmat niistä ovatkin.

Suomalainen puusta rakennettu kulttuuriperintö, maisemat mukaan lukien, tarjoaa eräänlaisen aikaikkunan menneiden sukupolvien pitkään kokemusten ketjuun. Vaikka kulttuuriympäristöt ovat kovin hiljaista väkeä, puhekyvyttömiä, niiden viestejä voi oppia lukemaan. Tuon lukutaidon opetus on tämän kampanjavuoden ja sen rinnalla toimivan koulujen teemavuoden ansiosta muodostumassa osaksi kaikkien kansalaisten taitovarantoa.

Perinteinen rakentaminen kertoo pitkän kokemuksen kautta syntyneistä kestävyyden, korjattavuuden ja käytännöllisyyden periaatteista, kauneutta ja paikallisia erityispiirteitä vähääkään unohtamatta. Ne viestivät myös yhdessä tekemisen ja keskinäisen luottamuksen toimintamallista, perisuomalaisesta voimavarasta, joka vain hitaasti on siirtynyt kaupunkeihin.

On syytä epäillä, että yksi viime vuosikymmenien suurista kansallisista erehdyksistämme johtui rakentamisen perinteisten oppien unohtamisesta. Edessä oleva jättiläismäinen kosteusvaurioiden ja hometalojen korjaamistehtävä näyttää melkoiselta urakalta. Sehän johtuu rakentamisen perustotuuksien, esi-isien hyvin tuntemien lahjomattomien luonnonlakien unohtumisesta sekä heidän vastuullisen työperinteensä katkeamisesta.

Suomalaisten juureva, eurooppalaisittainkin poikkeuksellisen intensiivinen luontosuhde on osa kulttuuriperintöä. Sitä kuvastavat hyvin meidän kirkonkylämme, niin hukattuja kuin ne kulttuuriperinnön näkökulmasta ovatkin. Jokainen meidän lähes neljästä sadasta kirkonkylästämme sijaitsee veden äärellä, suuren tai pienen, mutta aina asukkailleen merkityksellisen. Vesimaisema on siis ollut erottamaton osa kulttuuriperintöämme – ja taaskin kokolailla kitsaasti uusiin kaupunkiympäristöihin siirtyneenä.

Kulttuurimatkailu kasvaa matkailun erikoisalana nopeasti. Se ei menesty kulisseissa eikä kopioissa, vaan pelkästään aidoissa ympäristöissä. Pilattuja kulttuurimaisemia tai hukattuja elinympäristöjä ei saa koskaan takaisin. Siksi kansalaisten ilmaisema huoli omaleimaisen kulttuuriperinnön kohtaloista heijastuu myös elinkeinoelämään, huolena erään kansallisen voimavaran ja vetovoimatekijän epävarmasta tulevaisuudesta.

Vahva kansalaismielipide näyttää olevan ”vanhassa vara parempi” -periaatteen kannalla. Se kai tarkoittaisi myös kulttuuriperinnön parhaiden piirteiden siirtämisvelvoitetta nykyrakentamisen ja modernin suunnittelun kielelle, nykyaikaisiksi ratkaisuiksi, mutta kulttuuriperinnön hiljaista tietoa soveltaen. Paremman elämisen ympäristöt voisivat olla osa suomalaista tavaramerkkiä, globaalin tusinarakentamisen ja vaihtuvien suunnittelumuotien outojen oikkujen sijaan.

On syytä uskoa, että sentyyppiset rakennetut ympäristöt, vanhat ja uudet, jollaisia kulttuuriympäristöt parhaimmillaan ovat, edustavat juuri niitä ilon, voimaantumisen ja mielenrauhan lähteitä, joita nykyihminenkin tarvitsee nopeasti muuttuvassa maailmassa henkisen hyvinvointinsa rakennuspuiksi.

Hyvät kuulijat,

Kampanjavuoden suojelijana on ollut hieno seurata sekä teemojemme saamaa vastakaikua että kansalaisten ja järjestöjen organisoimien ruohonjuuritason tilaisuuksien moninaisuutta. Tämän innostuksen varaan on hyvä rakentaa kulttuuriympäristötyön jatko.
 

<< Tilaisuuden aineistosivulle