Rahoituksen hakeminen projektille tai tapahtumalle

Erilaisia rahoituslähteitä:

Suomen Kulttuurirahasto: Maakuntarahastojen apurahat

Suomen Kulttuurirahaston yhteydessä toimii 17 maakuntarahastoa. Ne tukevat oman maakuntansa alueella tehtävää kulttuurityötä jakamalla apurahoja ja palkintoja kerran vuodessa. Etusijalla ovat maakunnassa syntyneet hakijat, maakunnassa suoritettava tai siihen kohdistuva työ sekä maakunnallisesti erityisen merkittävät kulttuuri- ja kehittämishankkeet.

Maakuntarahastojen yhtenäinen hakuaika on 10.1.-10.2.2010 Apurahat jaetaan kunkin maakuntarahaston omassa vuosijuhlassa loppukeväästä. Hakemukset liitteineen toimitetaan maakuntarahastoon sekä sähköisesti että allekirjoitettuna paperitulosteena hakuajan loppuun mennessä. Palautusosoitteet löytyvät rahastojen omilta alasivuilta.

Erityisapurahat
Maakuntarahastoista haettavia erityisapurahoja ovat apurahat kotiseututyöhön ja maakunnallisesti merkittävien kulttuurihankkeiden toteuttamiseen.

Kotiseututyö
Kotiseututyöksi katsotaan mm. kotiseudun perinteen tallennus ja sen esitteleminen, paikallisyhteisöjen ja yhdistysten historiikit, paikalliseen kulttuuri- ja luonnonympäristöön suuntautuvat hankkeet sekä aiheeseen liittyvät näyttelyt, tapahtumat yms.

Maakunnalliset hankkeet
Maakunnallisesti merkittäviin, tavanomaista suurempaa rahoitusta vaativiin kulttuurihankkeisiin myönnetään 30.000 euroa yhtenä tai kahtena apurahana.

Tämän lisäksi maakuntarahastoilla voi olla omia erityisapurahoja, joista on tietoa kunkin maakuntarahaston omalla etusivulla.

>> Suomen Kulttuurirahaston Maakuntarahastot


Kuntien avustukset

Useimmissa kunnissa on haettavina kohde- ja projektiavustuksia sekä vuoden alussa että ympäri vuoden. JOY-kampanja on välittänyt kuntiin viestin, että ne huomioisivat kampanjavuoden paikalliset hankkeet. Muistakaa hakea kunnallisia avustuksia! Lisätietoja oman kuntasi verkkosivuilla.


Leader-toimintaryhmät

Leader-toimintatapa vahvistaa maaseudun kilpailukykyä sekä kansalaisyhteiskunnan ja julkisen hallinnon yhteistyötä. Sen kulmakiviä on paikallisuus, oma-aloitteisuus ja verkostoituminen. Toimintatapaa toteutetaan paikallisten Leader-toimintaryhmien kautta. Manner-Suomessa on 55 paikallista toimintaryhmää. Tarkasta tästä toimiiko alueellasi Leader-toimintaryhmä:
>> Toimintaryhmät 2007-2013 (pdf)

>> Lisätietoja Maa- ja metsätalousministeriön sivuilla
>> Veej'jakaja ry:n Leader-vinkkejä ja ohjeita
>> Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry:n Leader-sivut


Svenska Kulturfonden

Svenska kulturfonden beviljar stipendier och understöd till samfund, enskilda och arbetsgrupper. Dessutom hjälper fonden till att utveckla projektidéer och tar också själv initiativ till och bereder projekt inom fondens verksamhetsområden. Enskilda personer kan ansöka om projektbidrag och arbetsstipendier. Samfund och arbetsgrupper kan ansöka om projektbidrag och bidrag för fortlöpande verksamhet. Svenska kulturfonden samarbetar med andra finlandssvenska fonder inom en rad viktiga stödordningar.

>> Läs mer


Mistä muualta voi hakea rahoitusta?

>> Apurahoja jakavia säätiöitä

>> Säätiöt verkossa -lista

>> Kulttuuriapurahoja jakavia tahoja


 

>> Millaisen JOY-projektin tekisimme?        >> Vad kan vi göra?