Lasten kulttuuritapahtumia Satakunnassa
Porin lastenkulttuurikeskus - Satakunnan lastenkulttuuriverkosto järjestää tapahtumia. jotka linkittyvät ympäistöön, sen havainnointiin erityisesti kuvataiteen, nykytaiteen ja visuaalisen kulttuurin keinoin.
Leikkipuiston talvi
02.06.-01.08.2010
Kirjurinluodon INFO ja Koivu-kahvila, Kirjurinluoto, Pori
Näyttelyssä on esillä talvella Kirjurinluodon seikkailupuistossa toteutetussa työpajassa lasten ottamia valokuvia. Miltä näyttivätkään tutut leikkipaikat lumisen peitteen alla ja löytyvätkö ne vielä lumen mentyä? Työpajan ohjasi kuvataiteilija Anne Salmela. Yhteistyössä MAISA, Kaarisillan koulu ja Porin lastenkulttuurikeskus – Satakunnan lastenkulttuuriverkosto.
Valitut paikat
01.06.-26.08.2010
Ahlaisten kirjasto, Nahkurinkuja 2, Pori
Ahlaisissa lasten kanssa toteutetun työpajan teoksista koottu valokuvanäyttely. Ahlaisten koulun viides- ja kuudesluokkalaisille maaliskuussa järjestetyssä valokuvaustyöpajassa koululaiset miettivät lähistöltä jonkin itselle erityisen paikan. Yhdessä luokkakaverin avustuksella he kuvauttivat itsensä siinä paikassa. Työpajassa perehdyttiin samalla myös kuvan sommitteluun ja kuvakulmiin. Tarkoituksena oli valottaa seudun olemusta lasten näkökulmasta heidän omin sanoin ja kuvin ja siten myös tallentaa paikallishistoriaa. Ohjaajana kuvataiteilija Anne Salmela. Näyttelyn järjestää Porin lastenkulttuurikeskus - Satakunnan lastenkulttuuriverkosto.
Siikaisuuksia
24.08.-28.11.2010
Kankaanpään kaupunginmuseo, Kankaanpää
Joulu kesällä. Kuka kulkee metsässä vain jalka tiellä? Kieppejä ympäri pihamaata. Olet nähnyt sen, mutta tiesitkö, että se on olemassa? Siikaisuuksia näyttely avaa päiväkodin ja pihapiirin estetiikkaa lapsen näkökulmasta. Näyttelyn kuvat on kuvattu alkukeväällä 2008 Siikaisten Pikku-Santran päiväkodissa järjestetyissä työpajoissa. Päiväkodinjohtaja John Söderbackan johdolla lapset saivat kuvata kaikkea kiinnostavaa päiväkodin lähistössä. Absurdeista ja hulvattomista kuvista on koottu kahdesta still-kuva videosta koostuva näyttely. Yhteistyössä Kankaanpään kaupunginmuseo ja Porin lastenkulttuurikeskus – Satakunnan lastenkulttuuriverkosto.
Lisätietoja
Kirsi Jaakkola
kirsi.jaakkola[at]pori.fi
Porin lastenkulttuurikeskus - Satakunnan lastenkulttuuriverkosto
Porin taidemuseo, Eteläranta / 28100 / Pori
(02) 621 1086 / 044 701 9018, fax (02) 621 1091
www.sakulaku.fi
www.taikalamppu.fi
