Mönnin kylällä musisoidaan, tanhutaan, kudotaan ja taiteillaan

Järjestämme ensi kesänä Suvessa soi -tapahtuman heinäkuun alussa yhdessä naapurikylän Selkien kanssa. Tapahtuma järjestettiin ensi kertaa kesällä 2009 ja se sai todella innostuneen ja hyvän vastaanoton. Meillä oli esiintyjinä maamme kärkitason muusikot: Marjatta Airas, laulu ja Seppo Siirala, kitara. Nyt olisi tarkoitus saada myös Folge Gresbäck mukaan.

Päivään kuuluu myös kylään tutustumista kyläkävelyn merkeissä sekä musikaalinen vierailu Kiurun vanhassa kestikievarissa.

Heinä-elokuun vaihteessa tarkoituksenamme on järjestää taideleiri kylätalollamme. Kohderyhmänä 13-100v kyläläiset. Taiteilija Tuija Kakko vetää leirin.

Kylällä tanhutaan, kudotaan, taiteillaan ja kokoonnutaan kerran viikossa muuten vain ynnä muuta.

 

<< Takaisin