Nastolan Uudenkylän aseman tuho & nousu

Uudenkylän alkuperäinen Pietarinradan asema rataosalla Lahti-Kouvola tuhoutui lentopommituksessa 10. maaliskuuta 1940, kolme päivää ennen talvisodan päättymistä. Uudenkylän asukkaat kokoontuvat aseman odotussaliin muistelemaan pommitusta sen tapahtumahetkillä iltapäivällä. Silminnäkijöitäkin on joukossa.

Pommituksen kulku ja seuraukset on tallennettu tarkoin ja julkaistu rautatieharrastajien lehdissä. Aikanaan tapahtuma kerrotaan myös kirjassa.

Tänä vuonna Uudenkylän asemanseudun taajama kehittyy enemmän kuin vuosikymmeniin. Uusi osayleiskaava tuo uusia asuin-, palvelu- ja liikennealueita sekä puistoja. Junat alkavat pysähtyä Uudenkylän uudella henkilöliikennepaikalla joulukuussa.

Uusikylä lähtee asukkaiden yhteisin voimin uuteen nousuun viihtyisäksi ja hyvin palvelevaksi asuinpaikaksi. Tukevan taustan kehitykselle luo kylän historian ja kulttuurin kaari suuresta Uudenkylän hallintopitäjästä 1400-luvulta tähän aikaan. Uusikylä vaalii kulttuuriperintöä tulevaisuutta kohti.
 

<< Takaisin