Itä on itä ja länsi on länsi jne...
Kiplingin kuuluisa lause "Itä on itä ja länsi länsi eivätkä ne koskaan kohtaa" tuli mieleeni kun luin Ilkka Malmbergin mainiota juttua HS:n kuukausiliitteestä heinäkuulta. Sen teossa sain kunnian olla mukana parin ohikiitävän hetken verran, kahdessa suosikkikirkonkylässäni, Kiteellä ja Laitilassa, nykyisissä uuskaupungeissa.
Malmbergia kiinnostivat itäisten ja läntisten ympäristökulttuurien erot. Hän oli valinnut heijastuspinnoikseen kaksi arvionsa mukaan muuten tasavahvaa taajamaa, juuri nuo Laitilan ja Kiteen. Koko Suomen nykyrajojen sisään mahtuva länsi-itä -spektri olisi ollut täydellinen jos mukana olisi ollut vielä yksi länsirannikon ruotsinkielinen kirkonkylä, esim. Maalahti ja yksi oikein itäinen, vaikkapa Ilomantsi.
Tuolla jatkumolla , miksei jo Laitila-Kitee vertailussakin, näkyisi se tosiasia, että idän ja lännen pitkä kohtaaminen on jatkunut meillä niin kauan, ettei selvää itäisten ja läntisten ympäristökulttuurien rajaa enää ole. On vain pitkä vaihettumisvyöhyke, johon melkein koko valtakunta kuuluu. Sitten on tietysti vielä pieni nomaadien villi ja vapaa kulmakunta pohjoisimmassa Suomessa.
Länsirannikko, eritoten ruotsia puhuva, on oikeastaan Pohjanlahden vastarannan loivennettu versio, hienokseltaan itäistyneenä. Lännessä talot ovat, ainakin asutut, tiukassa timmissä, perinteen hengessä maalattuja ja koristeltujakin - ja pihat kuin puutarhakirjasta. Taajaan asuttaessa vallitsee kohtuullinen järjestys, vanhan esivallan kaikuina ehkäpä.
Vaan mennäänpä itäänpäin ja rajamaita kohti, niin johan tunkee itäinen ihminen ja shirokaja natura pintaan. Iloinen epäjärjestys, jota voisi kutsua elon koko kirjoksi, vallitsee. Hankmo seisoo saran päässä, siinä mihin työ on päättynyt, uutta kevättä odottamassa, talojen alituinen maalausharrastus on muualta tulleitten meininkiä ja villi luonto syleilee ihmisen asuinsijoja, syksyä kohden yhä sankempana. Taloa ja apurakennusta vähän vinksallaan ovat pihat täynnä ja jokamiesluokan autot kaipaavat jo uusiin kisoihin pätkimättömän rankakasan vieressä, kahden karhukoiran häkkien takana.
Tätä tosiasiaa ei meidän kulttuuriympäristöjemme kohdalla eikä rakentamista säätelevässä normistossa ole pahemmin otettu lukuun, eikä juuri viranomaiskäytännöissäkään, pitäisiköhän?
Heikki Kukkonen 28.8.2010
Kirjoittajasta
Arkkitehti Heikki Kukkonen on rakennetun
ympäristön suunnittelija, tutkija ja opettaja,
nyt eläkepäivinään maailmanparannuksen
harrastaja. Hän toimii Suomen Kotiseutuliiton
hallituksen puheenjohtajana.
Vanhemmat kirjoitukset
Comments
Tässä on linkki HS Kuukausiliitteen heinäkuun 2010 numeroon, johon Heikki Kukkonen blogijutussaan viittaa. Lukeminen vaatii HS.fi-tunnukset. http://www.hs.fi/nakoislehti/KL/2010/07/03/
jaa-a, miksi ja miten korvien välissä olevaa tahtoa ja elämäntapaa tulisi viranomaisohjata.
Kirjoittaja kuvaa itäiseksi luonnehtimaansa epäjärjestystä iloiseksi ja elon koko kirjoksi. Tutkimusten mukaan onnellisimmat taitavat kuitenkin löytyä Ahvenanmaalta, ja terveimmät ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta.
Väärämielinen voisi kirjoituksesta ymmärtää, että siisteys on ilottomuutta, mutta niinhän se ei ole, vaan kirjoittaja taitaa vain käytellä ironian vaikeaa lajia. Tai että talon maalaus kuvastaisi elon kirjon epätäydellisyyttä, sama juttu.
Entisen Koijärven kunnan takamailla kulkiessa mieleen tulee toisinaan Itä-Siperia, Helkavirsien mailla pukkaa pajua ja koiranputkea, Lappon satama on merkillinen keskeneräinen rakennustyömaa.
Tarkoitan sanoa, että henkinen ryysyranta ulottuu paikka paikoin länsirannikolle asti eikä taida olla Itä-Suomen yksinoikeus. Siten mahdollisia elämän koko kirjon huomioivia säädöksiä ei kannattane sorvata ainakaan maantieteellisin perustein, myöskään maaseutu-kaupunki -jaottelu ei kokemukseni mukaan ole perusteltu.
Jos määrättäsiin iloinen rakennettu ympäristö pakolliseksi, vrt. MRL:n turvallinen ja terveellinen, mitä iloisuutta käyttäisimme: 'läntistä' vai 'itäistä', maalilla vai ilman?
Hyvä Minna P,
en tarkoittanutkaan, että korvien väliin tarvittaisiin viranomaisohjausta. Ajattelin, että idän laulumailla voisi sallia vähän rennomman menon, tai ei ainakaan helliä meidän arkkitehtien niin rakastamaa yhtenäisyyden ihannetta.
heikki k
Heikki ja Minna
Joo, rennompaa menoa vaan. 'Hintana' tietysti se, että syntyy ihmisten omaa ympäristöä, hyvässä ja pahassa.
Sellaista, jota yhteiskuntatieteiliät ja kansatieteilijät ymmärtävät. - Eivät siis arvota tai 'arvota' sitä omilla kanonisoiduilla hyvän maun ja oikean tekemisen mittareilla, jotka meillä antikvaareilla, teillä arkkitehdeilla tai yleensä vaan huolestuneilla esteetikoilla työkalupakissa?
Palaan yhteen lempihuolistani eli Etelä-Pohjanmaahan - rakennetaan ja tehdään mutta kyllä aika hirveää ja hirveästi (en ole siis kansatieteilijä) - itäsuomalainen tekemättömyyskin olisi usein parempi (no, sitäkin on ainakin niistä romahtavista pohjalaisista pihapiireistä päätellen).
Post new comment