Reply to comment

Satuin eilen kuuntelemaan radiosta erästä lempiohjelmaani. "Näistä levyistä en luovu" -ohjelmassa levyistään piteli lujasti kiinni Erkki Pirtola, (toisin)ajatteleva kuvataiteilija.

Monien oivallisten sutkaustensa ja mieltä kääntävien musiikin selitystensä seasta hän luiskahti ylistämään erästä unohdettua ja syrjittyä visuaalisen kulttuurimme aluetta, ITE-taiteilijoiden luomia kokonaisteoksia, tekijöiden omia asuinsijoja. Pirtolan mukaan ne edustavat suomalaisen kulttuurin luovinta alkuvoimaa.

Lajityypin malliesimerkiksi Pirtola nosti jo edesmenneen kirkkonummelaisen Elis Sinistön, niukkuuden ja luovuuden elämäntaiteilijan elinympäristön.

Noita merkillisyyksiä paljon ihastelleena, niin uusilla omakotialueilla, kirkonkylien vanhoilla vähäväkisten asuinkulmilla kuin uusien metsäläisasujien residensseinäkin, on Pirtolan käsityksiin helppo yhtyä.

Tuollaiset näkyvät, vallattomat ja moni-ilmeiset taideluomat ovat varmaan monen rakennustarkastajan mieliharmeja ja epäilemättä myös lähiympäristönsä silmätikkuja. Ne lienevät monasti tekijänsä omiakuvia, terapeuttisia ympäristöjä, jotka ovat saattaneet jopa pitää tekijän järjissään.

Minua eniten koskettanut ITE-teos sijaitsee Saarijärven Mahlussa. Siellä on oikein hannunvaakunalla merkattuna Matti Rutasen elämäntyö, naivistinen Maapallopatsas ja hänen muu elämänpiirinsä sen ympärillä. Oman makuni mukaan siinä on kyse eräästä suomalaisen kansantaiteen upeimmista aikaansaannoksista, niin mystinen mutta puhutteleva tuo kokonaisuus on. (http://fi.wikipedia.org/wiki/Mahlun_Maapallopatsas)

Ehkä ITE-taiteilijoiden töitä on vaikea nimetä kulttuuriympäristöiksi käsitteen nykyisessä merkityksessä, mutta ympäristökulttuureita ne kaikki joka tapauksessa ovat. Niiden pääsy mihinkään arvokohteiden luetteloihin on hyvin epävarmaa ja nopea tuhoutuminen tekijän kuoltua sangen todennäköistä.

Muuan luettelo kuitenkin löytyy: http://80.75.96.68/sptkul/userfiles/kansantaide/tmp/index.html, tervemenoa ihmettelemään!

Heikki Kukkonen 29.8.2010