Vierumäki nousuun
Vierumäen kyläyhdistyksen toimintaan kuuluu mm. kylän yleisilmeen kohentaminen, kylän etujen ajaminen, yhteistyön edistäminen sekä erilaisen toiminnan järjestäminen kyläläisille.
Vierumäen kyläyhdistys järjesti toukokuussa kylän raitin siivoustalkoot. Kyläläiset yhdessä siivosivat kylän ”julkisivun” kauniimmaksi. Tapahtumasta on muodostunut jo perinteinen kylän kevättempaus.
Lisäksi yhdistys on jo useamman vuoden ajan järjestänyt kesätoria, jossa jokaisella on mahdollisuus myydä tuotteitaan ja päästä ylimääräisistä tavaroistaan eroon pitämällä kirpparia ilmaisella paikalla. Kesän viimeisen kesätorin yhteydessä järjestettiin rompetori, milloin lähti pihojen suuremmatkin ylimääräiset tavarat kiertoon niitä tarvitseville.
Vierumäen kyläyhdistys on päähakijana Yhteistyössä Vierumäki nousuun -hankkeessa.
Yhteistyössä Vierumäki nousuun -hanke
Yhteistyössä Vierumäki nousuun-hankkeen yksi osa on kyläyhdistyksenkin tekemän maiseman- ja ympäristönhoitotyön tukeminen ja uusien keinojen löytäminen lähiympäristön parantamiseen.
Hankkeessa on tehty yhteistyötä mm. Lahden ammattikorkeakoulun miljöösuunnittelijaopiskelijoiden kanssa ja mietitty opiskelijoiden, opettajien ja kyläläisten kanssa yhdessä kuinka Vierumäen ympäristöä voisi kohentaa ja esimerkiksi liikenneturvallisuutta parantaa.
ProAgria Hämeen johdattamana tehtiin kyläläisten kanssa kyläkävely, jossa kierrettiin taajamaympäristöä yhdessä miettien edustavia ja hyvinhoidettuja kohtia sekä parannusta vaativia kohteita maastossa. Kyläkävelyn toimenpide-ehdotusten myötä kylän pururataa kunnostettiin talkoilla.
Hanke järjesti yhdessä mm. Maanpuolustusnaisten kanssa perhejotos Kollin kierroksen jossa tutustuttiin lähiympäristöön ja luontoon ym. rastillisen reitin varrella. Kollin kierros järjestetään 27.8.2011 uudestaan.
Hanke on ollut mukana Vierumäen perinneviikossa, minkä aikana Vierumäen koulun oppilaat keräsivät tietoa vanhasta Vierumäestä, sen yrityksistä ja toimijoista. Perinnetiedon välitys jatkuu Ansa& Tauno toiminnassa, jossa alueen ikäihmiset kokoontuvat koululle joka toinen viikko.
